Silkkiverhot ja pannunalunen

Arki imee ihmisestä mehut niin tehokkaasti, että sisustusajatuksille on jäänyt viime aikoina kovin niukasti tilaa. Viikonloppuisin on hieman enemmän aikaa puuhastella ja päädyin tänään kaivelemaan vaatehuoneessa olevaa säilytyslaatikkoa.  Olin viikannut laatikkoon  mm. silkkiverhot, jotka on aikoinaan teetetty vanhaan kotiimme. Koska verhot ovat väriltään neutraalit ja virheettömässä kunnossa ripustin ne vaatehuoneen oviaukkoon läpinäkyvien verhojen tilalle.


Verhojen ripustustanko on kiinnitetty liian korkealle ja verhot jäävät turhan ylös lattian pinnasta. Pitää muistaa pyytää miestä fiksaamaan tanko oikealle korkeudelle. Ajattelin jättää verhot tähän syksyn ja talven ajaksi tuomaan makuuhuoneen sisustukseen lämpöä ja silkin hohdetta.


Istun muuten todella harvoin työpisteellä. Blogitekstit syntyvät useimmiten sohvan nurkassa ja pöytäkone onkin lähinnä lasten käytössä. Pepe tykkää köllötellä työpisteen alla. Pöytälevyn alla olo on varmaan kuin pienessä talossa. Sunnuntai puuhastelujen lomassa katoin itselleni välipalan Aallon jakkaralle. Lautasia en tällä kertaa vaivautunut hakemaan vaan tarjoilualustana toimi keraaminen pannunalunen. Pannunalunen on tuliainen Lissabonista ja sen pinta on helppo pyyhkäistä puhtaaksi käytön jälkeen.

Mukavaa sunnuntaita, Mervi

Kommentit

Suositut tekstit