Keittiön laatat

Jo etukäteen hieman mielipiteitä jakanut keittiön laatoitus oli aloitettu tänään. Ensimmäinen, lyhyempi seinä oli jo saumoja vaille valmis. Saumoista on tulossa vaaleat, joten lopputuloksesta ei tule ihan noin erottuva. Kokonaisuutta on vielä hieman vaikea hahmottaa. Kaapit, koneet, taso, liesituuletin ja valot puuttuvat vielä, mutta usko lopputulokseen säilyy vahvana. Alla olevasta kuvasta näkyy myös kattoon valoa varten sahattu aukko.






Yläkerran kylpyhuoneen rakentaminen oli edennyt WC:n koneiston asentamisella. Tuossa onkin sitten vielä tekemistä kotelon värkkäämisessä. Sama urakka on edessä myös alakerran puolella. Sähköistä ensimmäiset vedot on tehty palovaroittimille.




Autotallin puolella alkaa olla lattiapinnoitetta lukuunottamatta valmista. Talli tarvittaisiinkin nopeasti varastotilaksi parkettilähetystä ja muuta tavaraa varten, jotta muita huoneita päästäisiin tekemään valmiiksi. Nyt pitäisi aloittaa talokansion kasaaminen. Enää tarvitsisi vain löytää se kansio.






Kommentit

  1. Hei, blogissani on sinulle jotain :) On ollut mukava seurata teidän taloprojekti, etenkin kun se on ison harppauksen edellä omastamma. Saa vaklata mitä tuleman pitää. Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lumi. Käyn vakituiseen lueskelemassa mitä teille kuuluu. Tsemppiä projektiin ja nautitaan auringosta!

      Poista
  2. Asetun tuon laatoituksen kannattajien puolelle. Juurikin hieno, kun vielä sauma tulee, niin raikastuu ihan toisen näköiseksi. Meidän vessa- ja teidän kylppärikuvat on muuten aivan samasta puusta veistettyjä! :) Tähän mennessä huomattavin ero lattialaatassa, joka on meillä 5x5-mosaiikkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Kaisa ja kiva, kun laitoit uuden blogin pystyyn!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!

Suositut tekstit