Tietoa mainostajalle ›

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Super hauskaa syyslomalla!


Kaupallinen yhteistyö: SuperPark ja Suomen Blogimedia


Modernin Puutalon väki sai mieluisan kutsun tulla tutustumaan Vuokatin SuperParkkiin. SuperPark mainostaa tarjoavansa aktiviteetteja kaiken ikäisille, joten yllä olevassa kuvassa esiintyvä esiteini-ikäinen testiryhmä sai mukaansa alempana ritsan kyydissä istuvan orastavasti kaljuuntuvan mutta kuitenkin nuorekkaan noin 40 -vuotiaan vahvistuksen.


Kokeneet SuperPark -kävijät Eemil, Sofia ja Joonatan veivät seurueen heti ensimmäisenä trampoliinien luokse. Testiryhmän vanhin ja kokemattomin jäsen oli innostuneena mukana. Ensimmäiset hypyt ottivat hieman setää selkään, mutta pienen lämmittelyn jälkeen alkoi jo sujua paremmin.


Junnut hyppelivät voltteja vaahtomuovi -altaaseen. Vanhemmalle testaajalle oli hänen vaimonsa asettanut volttikiellon, mutta ei hän sitä totellut. Kovasti innostui kun sai ensimmäisen voltin trampalla jaloilleen ja huusi, "Vaimo, näitkö!?". Eipä nähnyt, mutta onneksi henkilökuntaan kuuluva naishenkilö huikkasi että "Minä näin!"


Senioritestaaja jätti kiipeilyseinän väliin. Näytti vähän liian helpolta, niin ei viitsinyt. Siirtyi seuraavaksi skuuttailemaan. Ihan yhtä korkealle ei hänen skuuttinsa hypännyt kuin kuvassa näkyvän nuoremman. Varmaan oli skuutissa jotain vikaa? 


Hassu pieni pyörä. Mutta kerran siinä on renkaat, niin kai se on ajettavaksi tarkoitettu. Kamalan kiikkerä kyllä oli.


Uusi iWall toimii vähän niin kuin tanssipelit. Virtuaalista parkouria liikkeistä tulevan palautteen kera. Ihan hauska, mutta tämä porukka palasi nopeasti reaalimaailman toiminnan pariin. Helpon näköisesti nuo puolivoltit pyörähtivät.


Ryhmän seniori oli jo puolentoista tunnin jälkeen aivan loppu. Samanlaista hyytymistä ei ollut havaittavissa muissa testaajissa. Riekuttuaan vielä hetken vauhdikkaammissa aktiviteeteissa, siirtyivät lopuksi rauhoittumaan biljardipöydän ääreen.  


Vain vähän sisarusten välistä kinastelua aiheuttaneen biljardin jälkeen koko porukka siirtyi täydentämään energiavarastoja illan menoja varten ravintolan puolelle.

Voi kyllä todeta, että SuperParkki tarjoaa tekemistä aivan valtavasti. Meidän tiimi koostui vanhemmille suunnatuista aktiviteeteista kiinnostuneista rämäpäistä, mutta Parkista löytyy omat hauskat alueet ja turvalliset trampat myös pienemmille vierailijoille. Useista SuperParkeista löytyy rauhallisempia tiloja aikuisille vaikkapa etätöiden tekemiseen, jos vain malttaa siis pysyä pois trampoliinilta ja muista hassutuksista!

Nuorempia lainatakseni, annan arvosanan 5/5. Time well spend indeed!

Arvomme instan puolella kaikkien lastenmielisten kesken neljä lippua SuperParkiin. Osallistumaan pääset tästä. Ja alla vielä napakka videotuomarin laatima kooste päivän tapahtumista.


Vauhdikkain terveisin

Petri & co.


lauantai 14. lokakuuta 2017

Syysbreikki


Pariisi, Kööpenhamina, Barcelona, Tukholma? Ei, lähdettiin sitten Vuokattiin. Pepekin pääsi mukaan. Lapsilla on syyslomaa ihan kokonainen viikko, vanhemmat ajelevat takaisin töihin alkuviikosta. Mutta oikein kiva on tällainen lyhyempikin tauko.

Koska laskemaan ei vielä pääse, päädyimme muita aktiviteetteja lähempänä sijaitsevaan majoitukseen Katinkullan kulmille. Kylpylä, liikunta- ja viihdepaikat ovat kävelymatkan päässä, sopii erityisen hyvin lapsille jotka alkavat olla siinä iässä, että liikkuvat mielellään välillä ilman vanhempiakin. Tytär saatiin sentään vanhempien mukaan keilahallille. Pelit menivät siinä mielessä hyvin, että tällä kertaa Mervin keilapallo lähti joka kerta suunnilleen kohti keiloja, mikä ei ole aina itsestäänselvyys. Edellisellä kerralla nimittäin yksi heitto päättyi sillä tavalla hassusti, että pallo lähtikin tasan 180-astetta väärään suuntaan, kohti katsojia. Kannattaa olla varuillaan, jos päädytte yhtä aikaa keilahallille meidän rouvan kanssa.

Kuiva ja kohtalaisen lämmin päivä innostu grillaamaan, ja Pepe liittyi tietty seuraan palattuaan omalta päiväretkeltään. Broilerin koivista tulee hyviä, kun ensin keittää ne kypsäksi mausteliemessä, tämän jälkeen pinta grillissä. Siivilöity liemi hyödynnettiin riisin keitinliemenä ja sitten vielä lisukkeeksi grillattua kesäkurpitsaa, papikaa, chilimajoneesia ja mango chutneytä. Ihan hyvä mökkiateria.

Huomenna sitten sitten lisää aktiviteetteja lasten ehdoilla Kainuun maisemissa,

Petri & Mervi

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Tuolileikki


Siinä se Klong nyt somistaa pöytää keskellä syksyn harmautta. Vaimo löysi jostain energiaa myös tuollaisen tuolileikin järjestämiseen. Huolestuneena seurasin, että onko minun paikalla enää tuolia ollenkaan. Jos ei olisi, se olisi varmaan sitten merkki siitä, että pitää muuttaa pysyvästi autotalliin.

Tämä viikonloppu meni kyllä aivan liian nopeasti. Kohokohdat olivat kaverin kanssa kaljalla käynti ja pojan futiskauden lopetus. Viikolla trimmattu Pepe paleli kentän laidalla, mutta kylmästä ja vedestä huolimatta seurasi herkeämättä pelin kulkua.

Lapsilla on enää viikko syysloman alkuun. Vanhemmillakin pitkä viikonloppu edessä. Sitä odotellessa jaksaa aloittaa uuden viikon hieman paremmin!

T:Petri (ja Mervi)

keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Klong Gloria

kuva: Alexander White
kuva: Dopo Domani

Nojuu! Tuollainen suuri, paljon tilaa vievä kynttiläjuttu meiltä puuttuikin. Eipä puutu enää! Muistan, kun rouva etsi tällaista vuosi sitten Tukholman reissulla, mutta koska joku muukin oli yllätyksekseni tällaisen halunnut, varastot olivat tyhjenneet. Kyllä silloin harmitti, siis rouvaa. No, ilmeisesti ostohalu oli nyt taas voimistunut sen verran kovaksi, että internetistä tilasi. Täytyisi laittaa tuohon kotiverkkoon rajoitukset päälle, että hänen koneella ei sisustelunettikauppoihin pääse.

Ylättyi kovasti, kun kaaren yläreuna kuumenee. Ihme juttu? Keskusteltuamme aiheesta tulimme siihen lopputulokseen, että tuotteessa ei liene vikaa, kannattaa ehkä käyttää vain vähän lyhyempiä kynttilöitä. Omia kuvia laittaa hän varmasti myöhemmin. Nyt niitä ei ehditty ottamaan, kun piti heti jakaa tämä suuri uutinen, uuden kynntilänjalan tuleminen. 

Näin meillä keskiviikkona. 

T:Petri

ps. Vaimo on ihana <3